Ilmi-, vale- ja piiloilkeyttä

Kuukauden kirja huhtikuussa 2019: Ilkeilyn kahdet kasvot.

Kansi: Sanna Nyqvist. Kuva: Vastapaino.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja huhtikuussa 2019 on Pirkko Muikku-Wernerin kirjoittama Ilkeilyn kahdet kasvot. Kirja ilmestyi 2012 Vastapainon kustantamana. Jo kirjan ilmestymisen aikoihin puhuttiin paljon muun muassa kiusaamisesta ja vihapuheesta, eikä tämä puhe ole vuosien saatossa ainakaan vähentynyt.

Muikku-Werner kertoo aluksi, että kirjan päätarkoitus on ”antaa monipuolinen kuva ilkeilystä ja kiusoittelusta”. Hänen mukaansa kaikkiin mielenkiintoisiinkaan kysymyksiin ei ole mahdollisuutta tarttua, ”joten olen valinnut lähemmin tutustuttaviksi tekstejä, joissa on vastattu seuraaviin kysymyksiin:

millaisia asioita ylipäänsä luokitellaan pahansuovaksi ilkeilyksi,
millaisin keinoin ilkeily toteutetaan,

miksi ylipäänsä ilkeillään, mitä siitä seuraa ja miten sen vaikutuksista selvitään,

ketkä ilkeilevät, kuka on kohteena ja mikä on toimijoiden tausta, ja

millaisista aiheista voidaan ilkeillä?”

On aihe tekijänsä valinnut!

Kun Muikku-Werner kertoi kirjahankkeestaan kollegalleen, tämä tuumasi: ”No siinä on aihe tekijänsä valinnut!” Kirjailija ei loukkaantunut kommentista, ja se ”naurattaa vieläkin kun sitä muistelen”. Muikku-Werner sanoo pyrkivänsä etsimään myös vastausta kysymykseen, miksi kommentti ei loukannut häntä.

Kirjassa pohditaan erilaisia ilkeyden muotoja ja myös ”valeilkeyttä” eli kiusoittelua. Yleistäen voi sanoa, että aidossa ilkeilyssä eli ”ilmi-ilkeydessä” ilkeilijän tavoitteena on olla epäkohtelias ja kiusoittelussa tavoitteena on olla kohtelias. Näiden lisäksi on ”piiloilkeyttä”, joka ilmenee usein ivallisuutena ja jossa ilkeys kätketään näenäiseen kohteliaisuuteen.

Kaiken kaikkiaan ilkeilyn ja kiusoittelun toisistaan erottaminen on hankalaa: ”Kuka saa päättää sanotun merkityksen? Ratkaiseeko asian pelkästään puhujan tarkoitusperä, vai onko kuulijalla lupa pitää kiinni omasta tulkinnastaan?”

Nuoret kiusantekijät. Iso-Britannia, 1870–1910. Kuva: Museovirasto.

Ilkeilijöiden ja kohteiden ääniä

Muikku-Werner antaa kirjassaan ”äänen niille ihmisille, jotka ovat joutuneet ilkeilyn tai kiusoittelun kohteiksi tai jotka ovat itse ilkeilleet joko hyvän- tai pahantahtoisesti”. Hänen aineistossaan on monenlaisia kyselyvastauksia: kirjeitä ja kortteja, sähköposteja, koululaisten ja opiskelijoiden vastauksia. Mukana on myös 812 sivua Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ilkeyskyselyssä kerättyä materiaalia.

Aineistolle on kirjoittajan mukaan ominaista se, että monista vastauksista on jäljitettävissä suuria tunteita: ”Todennäköisesti informanttien ja muiden paikalla olleiden selvitykset tapahtumien kulusta eroaisivat toisistaan. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska tavoitteena on nimenomaan saada selville, miten eri tavoin informantit hahmottavat ilkeyden ja kiusoittelun.”

Ilkeillä voi ihan mistä vaan

Kirjassa käsitellään laajasti ilkeilyn syitä ja aiheita. ”Ilkeilyyn tuntuu löytyvän monia syitä, ja ilkeilijäksi sopii kuka tahansa”, arvioi Muikku-Werner.

Erään kertojan kokemus tosielämästä on tällainen: ”Ilkeillä voi ihan mistä vaan. Ilkeilijät ovat jääneet onnesta osattomiksi. Syitä ovat rakkauden puute, mustasukkaisuus, raha, kauneus, viisaus, aviomies, aviovaimo, lapset, kaljalla käynti, työpaikka, vaatteet, hiukset, perintö, ystävät, ärsyttävä ihminen.”

Jopa kuolema kelpaa ilkeilyn aiheeksi. Kirjassa on kertomus työpaikalta: ”Työskentelin useita vuosia samassa työpaikassa, jossa työnantajani oli narsisti. Monet ihmettelivät miten kestän. Kerran tuli minun vuoroni joutua hänen mitätöimäksi – häpäisemäksi. Hän lausui ’kun et ole selvinnyt lapsesi kuolemasta, et tule selviämään MINUN YRITYKSESSÄNI’. Nämä hänen sanansa sairastutti minut, onko työelämä näin julmaa.”

Ilkeilyä vai kiusoittelua? Poika huitomassa toista poikaa lumisella Senaatintorilla. Helsinki, 1970. Kuva: Simo Rista. Helsingin kaupunginmuseo.

Voisiko jotain oppia?

Kirjansa lopuksi Pirkko Muikku-Werner pohtii, mitä kyselyyn vastanneiden teksteistä voi oppia. Hän arvioi, että luonnollistunut näkemys ihmisten välisestä kanssakäymisestä on sen ristiriidattomuus. ”Yhteistyöhakuisuutta vaikeuttava toiminta tuomitaan. Ongelmallista on se, että ilkeilijällä ja hänen kohteellaan voi olla erilaiset mielikuvat sanotun laadusta.”

Monissa tilanteissa ei varsinaisesti päästä merkitysneuvotteluihin, koska toisistaan poikkeavat tulkinnat eivät tule käsittelyyn. Siksi olisikin hyvä erilaisissa yhteisöissä tiedostaa ilkeilyilmiön moninaisuus ja siihen liittyvä runsas vaihtelu.

”Loppujen lopuksi informatit myös tuottavat hyvän käyttäytymisen ohjeita. Tämän kirjan tavoitteena on tuoda keskusteltaviksi sekä pahan- että hyvänsuopaisuuden malleja. Jo toisilleen vastakkaisten tulkintojen olemassaolon tiedostaminen on aina hyödyllistä.”

Toimitus: Vesa Heikkinen

Palaa otsikoihin