Maan pakolaisia

Pakolainen määritellään Kielitoimiston sanakirjassa henkilöksi, joka on paennut vieraaseen maahan ”syntyperänsä, uskontonsa, mielipiteidensä tms. vuoksi vainoa peläten”. Pakolainen on maanpakolainen, emigrantti.

Sanakirja kuvaa yleiskieltä, ja siinä pyritään sanojen määrittelyssä jo käytännön syistä tietynlaiseen napakkuuteen. Yksityiskohtaisempia määrittelyjä kannattaa etsiä vaikkapa laeista ja kansainvälisistä sopimuksista.

Esimerkiksi pakolaisten oikeusasemaa koskevassa yleissopimuksessa (Geneve 1951) on ensimmäisen luvun ensimmäisessä artiklassa pitkä ”Pakolainen”-käsitteen määritelmä -kohta. Artiklassa todetaan muun muassa seuraavaa:

A. Tässä yleissopimuksessa tarkoitetaan ”pakolaisella” jokaista henkilöä,

1) joka on katsottu pakolaiseksi 12 päivänä toukokuuta 1926 ja 30 päivänä kesäkuuta 1928 sovittujen järjestelyjen tai 28 päivänä lokakuuta 1933 ja 10 päivänä helmikuuta 1938 tehtyjen yleissopimusten mukaisesti, 14 päivänä syyskuuta 1939 tehdyn pöytäkirjan tai Kansainvälisen pakolaisjärjestön peruskirjan mukaisesti;

Kansainvälisen pakolaisjärjestön toimintakautenaan tekemät päätökset, jotka rajoittavat pakolainen -käsitteen soveltamisalaa, eivät saa estää myöntämästä pakolaisen asemaa henkilöille, jotka täyttävät tämän artiklan 2 kohdassa mainitut ehdot;

2) joka ennen 1 päivää tammikuuta 1951 sattuneiden tapausten vuoksi ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

Yleissopimuksessa kiinnittää huomiota muun muassa kohta jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi. Vaikka sopimusteksti näennäisesti on tarkkaa ja yksityiskohtaista, mutkikastakin, se sisältää tämäntapaisia, hyvinkin tulkinnanvaraisia muotoiluja. Kuka oikein määrittelee, mitkä pelot ovat perusteltuja? Todennäköisesti yleissopimuksen tätä kohtaa on luettu tarkasti vuosien saatossa eri puolilla maailmaa. Sopimukseen viitataan esimerkiksi Suomen ulkomaalaislaissa.

Pakolainen-termiä määritellään myös Suomen Pakolaisavun verkkosivuilla. Tähän tapaan:

Pakolainen on henkilö, joka nauttii kansainvälistä suojelua oman kotimaansa ulkopuolella. Hänellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne. Pakolaisen määritelmä ja oikeudet on sovittu YK:n Geneven pakolaissopimuksessa.

Pakolaisavun sivuilta käy hyvin ilmi, kuinka monimutkaisen käsiteverkoston kanssa olemme tekemisissä. Yksittäisen sanan yleiskieliset ja vaikkapa säädöskieliset käytöt voivat poiketa toisistaan. Lisäksi käsitteillä on lähikäsitteitä ja yläkäsitteillä voi olla useita alakäsitteitä. Pakolaisavun pakolaissanastossa määritellään tällaisia ihmisiin viittaavia sanoja: kiintiöpakolainen, maahanmuuttaja, maansisäinen pakolainen, paluumuuttaja, siirtolainen, siirtotyöntekijä, turvapaikanhakija ja ulkomaalainen.

Pystyykö tällaisten lähteiden avulla saamaan selvää siitä, ketä voi kutsua pakolaiseksi, ketä ei? Monilla verkkosivuilla on tietysti paljon käsitettä pohtivia tekstejä ja näkemyksiäkin laidasta laitaan. Yksi kiinnostava määrittelyyn liittyvä seikka tuodaan esiin Ihmisoikeudet.net-sivustolla:

Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Jotta ihminen määriteltäisiin pakolaiseksi, hänelle on täytynyt myöntää pakolaisen asema eli pakolaisstatus. YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi sotaa tai luonnonkatastrofia pakenevat eivät ole pakolaisia, vaan paon tulee perustua vainoon tai perusteltuun syyhyn pelätä vainotuksi joutumista. Useissa maissa tätä määritelmää on kuitenkin laajennettu.

Kun puhumme pakolaisista, on syytä muistaa, että tänne tuleville ihmisille olisi annettava mahdollisuus saada selkoa omasta statuksestaan sekä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Tällaista tietoa tarjoaa esimerkiksi Pakolaisneuvonta ry. Se on verkkosivujensa mukaan kansalaisjärjestö, joka ”antaa oikeudellista apua ja neuvontaa turvapaikanhakijoille, pakolaisille ja muille ulkomaalaisille Suomessa”. Myös tämän järjestön sivulla käydään läpi keskeisiä teemaan liittyviä käsitteitä.

Tietoa on siis saatavilla monista lähteistä, mutta… Kun seuraa julkista keskustelua turvapaikanhakijoista, ei aina voi välttyä siltä vaikutelmalta, että meiltä puuttuu monissa kohdin yhteinen kieli näistä asioista puhumiseen. Vaikka pyrkisimmekin hyväntahtoisesti ymmärtämään toisiamme, saatamme puhua samoin sanoin hieman eri asioista.

Kokonaan toinen juttu on tietysti sellainen ”keskustelu”, jossa tahallaan käytetään sanoja ja termejä väärin. Tällaista propagandaa ja disinformaatiota vastaan tehoaa parhaiten tieto – ja jo sen oivaltaminen, että sanat voivat tarkoittaa eri asioita eri ihmisille sekä eri asioita eri yhteyksissä.

Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa