”Se näki tän prinsessan”

Lapsi on terve, kun se panee vastaan. Harjoittelee siinä perustaitojaan ja kaikkea sellaista. Meidän lapset ovat kovia harjoittelemaan aamusta iltaan. Hirvittävän tervettä touhua.

Keskenäänkin panevat vastaan minkä ehtivät. Toinen odottaa, mitä mieltä toinen on ja on itse pontevasti eri mieltä. Paitsi kun leikki lähtee käyntiin ja alkaa rullata.

Leikissä lapsi ottaa vastaan kaiken, mitä toinen ehdottaa. Sit se näki tän prinsessan. Ne luuli et tää on joku hirviö. Se meni nukkumaan eikä huomannu et joku vei sen auton. Toinen toimii kehotuksen mukaan ilman mitään epäröintiä ja vastaa omalla kehotuksellaan. Se prinsessa pelästy kun täl oli tällanen miekka. Oma tahto unohtuu johonkin, kerrankin!

Ollaan yhtä vuoroa todellisuutta edellä. Lapsi suorittaa edellisen lapsen saneleman toiminnon ja sanelee seuraavan lapsen toiminnon. Ihan metaa ja auki kirjoitettuna kuin haastava improharjoitus. Aikuisella menee pää sekaisin: Vaatiiko tällainen leikki enemmän vai vähemmän suunnittelua? Kuka sitä suunnittelee?

Joskus ne toki kontrolloivat omaa toimintaansa. Tää ei tienny et ne oli siellä. Tää kiipes sinne ja hyökkäs niiden takaa. Yleensä ei kuitenkaan mennä ukkeleiden tai nukkeleiden päiden sisälle. Jos menen itse leikkiin mukaan, menen hahmoon. Heeiii, prinsessa. Lähetsä ajelee? Lapset eivät lämpene. Leikissä ei näytellä vaan kerrotaan tarinaa. Sit tää kysy siltä prinsessalta et lähteeks se ajelee.

Auton katolla on aina tilaa.

Olenko löytänyt lapsista porsaanreiän? Täytyy kokeilla. Seuraavan kerran kun lapsi panee vastaan, läväytän Sit se laitto sen pipon päähän ja sen hanskat käteen. Sit se käveli nätisti autolle eikä ettiny jokaista vesilätäkköä matkan varrella.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele