Siirry sisältöön
Haku

Risto Uusikoski


Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Risto Uusikoski työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa verkkotoimittajana ja verkkopalveluiden kehittämisen parissa. Hän on tutkinut tempuksen käsitettä ja murehtii aikaan liittyviä kysymyksiä myös vapaa-ajallaan.


4.12.2018 9.48
Risto Uusikoski

Kato, kato, kato

Kai se pitää kattoa.

Kato mä menin tästä, kato, ja sit tää pyörä, kato, törmäs tähän töyssyyn, kato, ja sit mä lensin, isi kato, tähän, kato, maahan, isi kato, tällä tavalla, kato, tälleen sivuttain, kato, isi, ja sit mun polvi, kato, osu, kato, tähän kiveen, kato. Kato.

Välillä tulee aika selväksi, että lapsi haluaa että häntä katsotaan. Ei todellakaan riitä, että kuuntelee, pitää katsoa. Ja jos katsoo vain vähän siihen suuntaan, lapsi tajuaa sen. Kato, ei kattele.

Lapsi leikkii. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Se pyörii sittenkin,

Mulkkaatsä mua?

Raskasta. Aikuinen on tottunut siihen, että selviää kattelemalla. Jos istuu jonkun kanssa kahvilla, voi välillä katella ikkunasta ulos tai taitella samalla kuittia.

Ihan syystä siis aikuinen eksyy lapsen kanssa. Joskus voi katsoa, joo, mutta jos tekee samalla ruokaa, tyhjentää lompakkoa kuiteista tai tuijottaa tyhjyyteen, niin ajoittainen vilkuilu tai summittainen kattelu olisi aikuisen normi.

Aikuisilla on myös hämmentävä kyky ymmärtää puhetta katsomatta puhujaa. Aikuinen voi hiffata, mitä törmätä töyssyyn tarkoittaa, ilman että näkee dramatisoinnin tilanteesta. Siksi aikuinen haluaisi multitaskata, eli vaikka kuunnella, räplätä kännykkää ja ynistä.

Lapsi roikkuu. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Lapsi riippuu mistä roikkuu.

Puhutteleva olento

Lapset ovat kuin huonosta leffasta: he nimeävät puhuteltavan silloinkin, kun siihen ei ole mitään tarvetta. Huoneessa voi olla vain kaksi henkilöä, lapsi ja ns. isi, mutta silti repliikki alkaa isillä.

Isi.
– No?
– Isi, voinksmä saada sitä ja sitä?

Tai sitten isin funktio ei ole niinkään eritellä puhuteltavaa vaan korostaa suhteen laatua (kuten niissä huonoissa leffoissa). Aivan kuten katon funktio ei ehkä ole saada huomiota vaan päästä pyytämään sitä. Joskus ainakin tuntuu siltä.

– Äiti.
– Niin?
– Että.
– Niin?
– Että, äiti.
– Niin?
– Tuolla on lentokone.
– Niin.
– Isi.
– Joo?
– Että, isi.
– Niin?
– Että, että, tuolla on lentokone.
– Niin, joo, kuulin jo.
– Näitsä sen?
– Joo. Ja me asutaan Vantaalla, on noita tullut nähtyä.

Kato sun kanssas

Pitänee vain nauttia siitä ainutlaatuisesta vaiheesta, kun ihminen toistelee yhtä ja samaa sanaa ilman mitään erityistä tarvetta. Pl. tietenkin

Vittu mä menin tästä, vittu, ja sit tää pyörä, vittu, törmäs tähän töyssyyn, vittu, ja sit mä lensin, vittu, tähän, vittu, maahan, vittu, tällä tavalla, vittu, tälleen sivuttain, vittu, ja sit mun polvi, vittu, osu, vittu, tähän kiveen, vittu. Vittu.

Silloin tuskin enää puhutellaan isiä.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei puheenvuoroja