Mitä olisi ajateltava homofobofobiasta eli ilmeisen sairaalloisesta pelosta, että joku on homofobi? Emmehän me yleensä hirveästi pelkää tai paheksu muiden ihmisten fobioita emmekä varsinkaan kuvittele muihin ihmisiin fobioita.

Jos lapsi sanoo, ettei tykkää kaurapuurosta, rynnätäänkö heti katsomaan kreikan sanakirjasta, mitä "kaurapuuro" on kreikaksi, jotta voidaan nimetä lapsen "sairaus"?

Asioiden "määritteleminen" (luokitteleminen) sairauksiksi on kätevää. Voitaisiinko myös tyhmyys, ilkeys ja itsekkyys määritellä sairauksiksi? Sen jälkeen vain lääkärien pitäisi parantaa ne.

Autettava häntä hyväksymään sairautensa ja oppimaan elämään sen kanssa? Vai autettava häntä paranemaan, lakkaamaan pelkäämästä? Ohjattava hoitoon?

Ei, ei homofobiaa kai voida määritellä sairaudeksi. Ei ainakaan, jos sillä tarkoitetaan ennakkoluuloista asennetta. Asenteen takana voi olla mielentila mutta ei se terapialla ehkä parane.

Omien rajallisten havaintojeni perusteella homofoobinen mielentila on lähes primitiivinen reaktio. Ei siihen tarvita vihaista puhetta, ei edes hyväntahtoista homoille naureskelua; vieraan ja erilaisen pelko on ihmisolennolle luontaista vieraan ja erilaisen pelkoa, ja siihen auttaa vain yksi asia: erilaiseen tutustuminen.

Oman kielenkäytön pohtiminen auttaa ehkä siihen, ettei ilmaise ääneen fobiaansa tai ennakkoluulojaan. Ennakkoluuloista eroon pääsemiseen auttaa useissa tapauksissa vain ennakkoluulon kohteen kohtaaminen.

Jos joku vielä siinä vaiheessa, kun vaikkapa paras ystävä tai oma lapsi osoittautuu homoksi, tuntee samaa homofobiaa kuin aiemmin, häntä voitaisiin ehkä luonnehtia todella suvaitsemattomaksi persoonallisuudeksi, mutta ei sittenkään sairaaksi. Auttaisiko oman kielenkäytön pohtimen häntä? Veikkaan, että ei. Ystävällä tai lapsella voisi kyllä olla vähemmän paha mieli.

Homofobia on sikäli hurjan epäonnistunut termi yleiseen keskusteluun, että yleensä kysymys nimenomaan ei ole fobiasta, eikä tätä oikeastaan yritetäkään väittää sairaudeksi muuten kuin Lupuksen tapaan helposti tyrmättävänä vastaväitteenä. Ainakin nykyisin sanan käyttö tuntuisi pikemmin keskittyvän seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaan ennakkoluuloiseen vastenmielisyyteen, etenkin siihen ääripäähän, joka on omiaan kärjistymään väkivaltaiseksi. Vesan mainitsema homokielteisyys tuntuisi paremmalta yleisenä terminä, vaikka kuulostaakin vähän lievemmältä.

Heteroseksismi on vähän eri juttu, mutta vain vähän: siinä on suoran "homot pois meidän nurkilta vaikka väkisin" -asenteen sijasta vähän hienostuneempi sävy, vaikka ajatuksena edelleen on, että täydet kansalaisoikeudet kuuluvat vain heteroenemmistölle. Vastaavasti heteronormatiivisuus viittaa yhteiskunnan rakenteellisiin oletuksiin siitä, että kaikki olisivat heteroita.

Ja jottei asia menisi liian yksinkertaiseksi, ihan vastaavasti puhutaan sukupuolivähemmistöjen suhteen transfobiasta, cisseksismistä ja cisnormatiivisuudesta. Viimeksi mainitussa siis on kyse sen olettamisesta, että miesten ja naisten välillä on selvä, jyrkkä raja ja jokainen ihminen kuuluu ihan oikeasti sille puolelle, jolle lääkäri on hänet synnytyslaitoksella luokitellut. Kaksi ensimmäistä puolestaan ovat eri asteita siinä ajattelutavassa, että tämän järjestyksen rikkojat ovat jollain tapaa epänormaaleja.

Kun vähänkin tarkemmin asiaa katsoo, homo- ja transfobiassa on aika paljolti kyse samoista asioista ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvissä ennakkoluuloissa usein taustalla sukupuolinormien rikkomiseen kohdistuva vastenmielisyys. Ehkä joidenkuiden usko omaan miehisyyteen tai naiseuteen on niin heikoissa kantimissa, että tällaiset roolien rikkojat panevat epäilemään?

Ai saako siis usko omaan miehisyyteen tai naiseuteen kuitenkin olla vahvoissa kantimissa? Että ihminen saa uskoa kuuluvansa "ihan oikeasti sille puolelle, jolle lääkäri on hänet synnytyslaitoksella luokitellut"? Vai miten se meni, onko silloin cisnormatiivinen? Ja mitä pahaa siinä on, jos mitään?

No totta kai saa olla tyytyväinen siihen, mitä on. Tosin täytyy sanoa, etten vieläkään ole lakannut tuntemasta hämmästyksensekaista ihailua tätä retorista keinoa kohtaan, jossa pienikin vähemmistön ahdingon ymmärtäminen ilman muuta leimataan haluksi kieltää enemmistön olemassaolo.

Mutta selvyyden vuoksi: kyllä, ihminen saa aivan rauhassa tuntea kuuluvansa siihen sukupuoleen, johon ulkoisestikin näyttäisi kuuluvan. Ihan samalla tavalla saa aivan rauhassa olla hetero ja mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Sen sijaan sitä ei saa unohtaa, että muutkin ovat ihmisiä.

Ei muuten, mutta tänään sattuu olemaan kansainvälinen transihmisten muistopäivä. Se tuo trans- ja homofobia nimittäin toisinaan tappaa, yleensä tosin ei foobikkoa itseään.

A. Leino, huomasitko, että homofobia kuvattiin sairaalloiseksi jo alkuperäisessä kolumnissa, jossa myös puhuttiin sen diagnoosista (eli sairausluokituksesta). Joten ei sellaista ajatusta tarvinnut keksiä.

Kielellisesti "homofobia" on outo sana, koska sehän on sepitetty kreikan sanoista ja tarkoittaisi kreikan pohjalta 'saman pelkoa', eli ei mitään kovin tolkullista.

A. Leinon viestissä oli sen verran paljon outoja sanoja, niistä suuri osa aika hiljattain keksittyjä sepitelmiä latinan aineksista, sepitelmiä joita edes sivistyssanakirjat eivät tunne, että tulee ihan mieleen:

Voisiko asioista puhua ihan suomeksi? Ja miksi niin ei haluta tehdä?

Tunnustan nöyrästi, että huomasin alkuperäisen artikkelin sairausvittauksen vasta liian myöhään. Syyllistyin siis samaan, mihin niin moni muukin blogikommentoija: kirjoittaminen käy joskus nopeammin kuin lukeminen. Huomauttaisin kuitenkin, että diagnoosikohdassa homofobia rinnastettiin rasismiin ja seksismiin, joita niitäkään kovin harvoin sairauksiksi sanotaan.

Mitä sitten sanojen syntyyn tulee, homofobiaa ei ole johdettu suoraan kreikasta. Homo on siinä ihan 'homo', ei pelkästään 'samanlainen' - ihan yhtä lailla voisi valittaa, että autokauppa on kreikkalaissuomalainen (tai -ruotsalainen) epäsana, jonka kuuluisi tarkoittaa jonkinlaista 'itseostolaa'.

Sanat ovat outoja, jos niitä ei tunne, ja tässä tapauksessa itse käsitteet ovat melko uusia ja harvoin esillä. Erilaiset seksuaalisuuden muodot alkavat olla jo yleisesti tiedossa, mutta sukupuoli-identiteettiin liittyvät kysymykset ovat vielä psykologian ja psykiatrian ammattilaisillekin niin tuntemattomia, että lainsäätäjä on pitänyt tarpeellisena keskittää transsukupuolisuuden diagnoosit ja hoidot Suomessa kahteen yliopistosairaalaan. Tätä taustaa vasten minusta on vallan ymmärrettävää, ettei sanastoa vielä löydy sivistyssanakirjoista, samoin vähän sekin, että termit ovat paljolti englannin kautta lainattuja eivätkä suomalaiseen korvaan kovin onnistuneita. Hyvien suomalaisperäisten luominen on kuitenkin vaikeaa erityisesti silloin, kun koko aihepiiristä ei suomeksi kauheasti puhuta. Halun puutteesta ei käsittääkseni ole kysymys.

Keskustelua homofobian olemuksesta käydään lääketieteellisissäkin yhteyksissä. Ks. Duodecim-aikakauskirjan pääkirjoitusta 11/2011:

http://www.duodecimlehti.fi/

Nimimerkki A. Leino kirjoitti niin korkealentoisesti ettei monikaan tainnut päästä kärryille. Mitäs jos vaikeiden nimitysten ja nimittelyn sijasta sanottaisiin asiasta jotain.

Esimerkiksi "transfobia" on ilmeisesti nyt sairausleima, jonka saattaa saada lääkäriltä t. valelääkäriltä, jos erehtyy sanomaan, että on jotensakin luonnotonta silpoa ihmisten sukuelimiä ja pumpata heihin hormoneja siksi, että he tahtovat kokea olevansa muuta sukupuolta kuin ovat. Voiko tällaisen ajatuksen, tai ainakin sen ilmaisemisen, takia ehkä joutua pakkohoitoon pitkäksikin ajaksi?

Mitähän seuraavaksi? Koprofagofobia?

Vaikeaa näköjään on kirjoittaminen.

Sairausleimaa en vielä tuon Duodecimin pääkirjoituksen luettuanikaan osaa löytää oikeastaan muualta kuin tuollaista leimaa pelkäävien puheista. Mutta selkokielellä:

Transfobia on tämä asennevamma: "Yäk, tuo näyttää mieheltä vaikka on oikeasti nainen! Pois mun naapuristani / työpaikaltani / kaupungistani / viereisestä WC-kopista moiset äklötykset!" Lieviin tapauksiin tarjotaan lääkkeeksi valistusta, kaikkein vakavimpiin pakkohoitolähetettä. Lähetteen antaa käräjäoikeus, yleensä diagnoosilla "törkeä pahoinpitely". Homofobian kanssa on ihan sama juttu.

Ne loput vaikeat sanat menevät sitten jo niin ammattikielen puolelle, ettei tarvitse kauheasti panna pahakseen, jos ne ovat vaikeita ymmärtää. Ei ydinfunktioestimaatin, bolometrisen magnitudin tai adverbiaalikonjunktionkaan merkityksestä tarvitse olla huolissaan, jos ei tarvitse puhua niistä asioista.

Joo, jotain tekemistä asialla lienee lääketieteenkin kanssa. Ei kai sitä muuten käsiteltäisi lääketieteellisen aikakauskirjan pääkirjoituksessa.

Erilaisiksi -fobioksi on kai kutsuttu SAIRAALLOISTA pelkoa ja kauhua.

Onko niin, että sellaiset leimasanat kuin "transfobia" tai "homofobia" on tarkoitettu lyömään sairaus- tai hulluusleima johonkin mutta ilman valmiutta perustella leimaamista? Jos tarkoitetaankin vain oletettua vastenmielisyyttä, miksi pitää käyttää -fobia-sanaa?

A. Leino, et kai ole vammafobi? Vai määritteletkö vain kaikki omista asenteistasi poikkeavat asenteet asennevammoiksi, koska se on niin kätevää? Ei tarvitse puhua asioista eikä varsinkaan vastata kritiikkiin, kun eri mieltä olevat ovat jo valmiiksi vammaisia foobikkoja, jotka pitää lähettää pakkohoitoon tai vankilaan (sen jälkeen, kun heitä on ensin kiusattu "valistuksella" eli aivopesulla).

Kieliseikatkin näkyvät kommentoijia kiinnostavan itse asian ohessa huolimatta siitä että blogisti heti juttunsa alussa selittää, mitä fobia on suomeksi: pelko, kammo tai kauhu. Miksei näitä siis käytetä vaan turvaudutaan kreikkaan tai latinaan? Lääkärikunnan toki ymmärtää, hehän seurustelevat mieluummin keskenään kuin potilaiden kanssa. Ja heidän opintoihinsa kuuluu erityiset lääketieteellisen latinan kurssit. Mutta että kielenhuoltajatkin joilla pitäisi olla sekä kyky että harjaannus laaja-alaiseen kielenkäyttöön. Hevin ei keksi muuta syytä kuin pyrkimyksen hienompaan sanontaan, ts puhutaan junteimpien kansalaisten yli eli niiden joiden presidenttimme arvelee äänestävän perussuomalaisia. Siinä sitten katoaa johdonmukaisuus omistakin kirjoituksista. Antti Leino esmes kertoo alkupuolen kommentissaan tuntevansa "hämmästyksensekaista ihailua" (= inhoa) eräitä halpahintaisia retorisia keinoja kohtaan. Viimeisen kommenttinsa lopuksi hän nostaa esiin joitain harvinaisia vierassanoja, joita juuri ei ole mieltä kääntää suomeksi, miksi siis fobiaakaan! Ellei tämä ole suht huokea retorinen keino, niin mikä sitten?

Kammoa on vanhastaan käytetty fobian vastineena: agorafobia on suomeksi torikammo ja klaustrofobia koppikammo. Jos homokammo kuulostaa käännöksenä puolinaiselta tai liian samaääntöiseltä ja takatuupparikammo turhan leikkisältä, pitänee kääntyä Raamatun puoleen niin kuin tällä alueella usein muutenkin. Raamatunkääntäjillä on homolle omakielinen vastine: miehimys. Sille kielteisenä asenteena miehimyskammo kuulostaa jopa hienostuneemmalta kuin homofobia konsaan.

Kun transseksuaalisuus tarkoittaa viettymystä esiintyä joko tilapäisesti näytöksissä tai pysyvästi elämässä toisena sukupuolena kuin aktuaalisti on, niin sen vastustus eli transfobia olisi luontevasti toiskammoa. Ja lopulta heteroseksuaalien perinteinen valtajoukko olisi ihan vain vanhan konstin miehiä.

Sanoista ei siis ole puutetta, niitä on yllin kyllin. Kyse on halusta käyttää niitä.

Fobofobilleko?:

Yritetään vielä kerran.

Kuten jo ihan aluksi sanoin, minusta nämä fobia-loppuiset sanat tässä ovat epäonnistuneita, kun kyse ei nykytiedon mukaan millään tavoin ole sairaudesta, tosin nyt tämän blogikeskustelun aikana on alkanut näyttää siltä, että joskus noin 1960-luvulla tämmöistäkin olisi ajateltu. Sairausleimaa en siis ole kehenkään lyömässä. (Ihan ohimennen: miksi vakavia pelkotiloja, tai mielenterveyden häiriöitä yleensä, pitää ajatella leimaavina?).

Sen verran minussa on kukkahattutädin piirteitä, että pidän ihan aiheellisena aina välillä muistuttaa myös erilaisten ihmisten olevan ihmisiä. Sanotaan tätä nyt sitten vaikka valistukseksi; aivopesusta minulla on aika paljon vanhakantaisempi käsitys, ja jos tuo aihepiiri kiinnostaa, erilaisia menetelmäkuvauksia löytyy verkostakin. Samoin olen edelleen sitä mieltä, että riittävän törkeästä pahoinpitelystä on syytä päätyä vankilaan riippumatta siitä, oliko syynä uhrin sukupuoli vai suunsoitto nakkikioskin jonossa.

Keskustelun sisältö ja sävy alkavat olla jo niin kaukana Kotus-blogin aihepiiristä, ettei tätä enää kannattane jatkaa julkisesti. Jos kiinnostaa, tuosta yllä näkyvästä nimestä voi jättää sanavälin ja pisteen pois sekä lisätä loppuun @kotus.fi - mutta muistuttaisin, että olen ennemminkin kielentutkija kuin ihmisoikeusjuristi tai -aktivisti. En edes varsinaisesti kielenhuoltaja.


William K:lle pieni täsmennys:

Transseksuaalisuus (jota termiä lainsäädäntö käyttää) tai transsukupuolisuus (jota ainakin Transtukipiste suosittelee, koska ilmiöllä ei juuri ole tekemistä seksuaalisuuden kanssa) tarkoittaa nimenomaan sitä lääketieteellisesti todettavaa tilaa, jossa ihmisen henkinen ja anatominen sukupuoli ovat ristiriidassa keskenään ja jonka hoidoksi tarjotaan anatomisen (ja juridisen) sukupuolen korjaamista henkistä vastaavaksi. Näytöksissä tai muuten vain toisen sukupuolen mukaan esiintyminen ei tähän mahdu, vaikka erilaisten transilmiöiden piiriin lasketaankin.

Pohjimmiltaan tässä kai on ongelmana, että melko kapean erityisalan sanastoa yritetään käyttää yleiskielessä, vaikka tosiaan parempiakin olisi keksittävissä. Tämmöinen on oikeastaan aika yleistä silloin, kun pienen piirin tutkimusaihe nousee yleiseen tietoisuuteen.

William K.

Raamatussa ei käytetä homoseksuaalisista miehistä miehimys sanaa, sillä Raamatussa ei (Yhtä kiisteltyä poikkeusta lukuunottamatta) esiinny homoseksuaaleja miehiä ainakaan siinä mielessä kuin miksi homoseksuaalisuus nykyisin käsitetään.

"Ja lopulta heteroseksuaalien perinteinen valtajoukko olisi ihan vain vanhan konstin miehiä."

Siis hetkinen, ton mukaan m'en oo m'ies? Da'man! Olemma jo kohta 45-vuotta luullut mies olevani, mutta nyt kuulenkin etten olekaan. Oppia ikä kaikki.

Kyllä minä löydän Raamatusta miehimys sanan. Tiedä sitten onko nykysuomennoksesta poistettu jonkun tahon vaatimuksesta. Vai selitetäänkö se vain pois.

Hämmästynyt, luepa tarkemmin mitä kirjoitin. Toki miehimys sieltä löytyy, muistaakseni myöskin 1992 suomennoksesta, mutten väittänytkään etteikö ko. sanaa sieltä löytyisi. Väitin aivan muuta.

Mitenkäs se, miten jokin nykyisin "käsitetään", vaikuttaisi siihen, mitä jossakin 2 000 vuotta sitten kirjoitetussa tekstissä on? (Ja kuka käsittää? Jouni Kemppi tai hänen valitsemansa viiteryhmä?)

Jos joku haluaa sanoa, että Raamatun kanta johonkin asiaan on vanhentunut tai alun alkaenkin väärä, niin ei sitä varten tarvitsisi ruveta kielitemppuiluun.

Mies on mies, nainen on nainen, vastakkaisesta sukupuolesta pitävä on hetero, miehistä pitävä mies on homo, naisista pitävä nainen on lesbo, molemmista pitävä on biseksuaali, nainen miehen asussa tai mies naisen asussa on transseksuaali jne.

Heterot todennäkösesti muodostavat ihmiskunnan enemmistön, siksi heteroseksuaalisuutta pidetään normina ja normaaliutena. Normista poikkeavuuten suhtaudutaan aina jollain tavalla. Sitä voidaan pitää yksinkertaisesti erilaisuutena, mutta sitä kohtaan voidaan tuntea jopa ennakkoluuloja. Ennakkoluuloisuus on inhimillinen ominaisuus sekin, joskaan ei kiva ominaisuus.

Ehkä kannattaa ymmärtää, kenties valistaakin, niitäkin valistumattomia raukkoja, joilla vain on ennakkoluuloja. Sairaita he eivät ole.

Ne, jotka kiistävät homojen lesbojen ja muiden enemmistöstä poikkavien ihmisarvon, ja toimivat tämän vakaumuksensa mukaisesti, ovat aivan eri asia. Mutta ei heillekään pitäisi suoda vapauttavaa tautidiagnoosia: heidät pitäisi tuomita täydessä ymmärryksessä tehdystä ihmisoikeusrikkomuksesta.

Hämmästynyt hämmästelee, miten nykyisen ja Jeesuksen aikaisen ajatusmaailman ero vaikuttaa raamatuntulkintaan. Vaikuttaahan se, esimerkiksi niin, että on ihan turha kuvitella Raamatun kirjoittajien käyttäneen sellaisia käsitteitä, jotka ovat muodostuneet vasta toistatuhatta vuotta myöhemmin.

Koko homoseksuaalisuuden käsite on paljon Raamattua uudempi. Ne asiat, joista Raamatussa puhutaan, muistuttavat joissakin kohti nykyistä homoutta, mutta täysi vastaavuus puuttuu. Kysymys ei siis ole välttämättä siitä, onko Raamatun kanta vanhentunut vai väärä, vaan siitä, että Raamattu puhuu sellaisilla käsitteillä ja sellaisista ilmiöistä, jotka jo itsessään ovat nykylukijalle vieraita. Raamatun 'miehimys' ei ole sama kuin Helsingin Sanomien 'homo', ihan vastaavasti kuin Kristofferin maanlain 'lakimies' ja nykyisin voimassa olevan asianajajista annetun lain 'lakimies' tarkoittavat vallan eri asioita.

Tavallaan on tietysti houkuttelevaa ajatella, että Raamattu olisi aina ja iankaikkisesti kirjaimellisesti totta ja pätevä ohjeisto ilman minkäänlaista tulkintaa. Yleensä tämmöistä näkemystä kritisoidaan epäilemällä, mahtaako joka sana sittenkään olla jumalallisen johdatuksen tuotetta. Lisäksi kirjaimellinen raamatuntulkinta edellyttää kuitenkin myös, että kieli muuttuu korkeintaan vain hyvin pinnallisesti. Ainakin tämä jälkimmäinen oletus on väärä.


Realistille pienenpieni täsmennys: mies naisen tai nainen miehen asussa on transvestiitti. Muuten kiitos ymmärryksestä, ymmärtäväisyydestä ja yrityksestä saada keskustelu takaisin raiteilleen.

Tämä nyt on sivuseikka, mutta tarkoitin "asulla" olemusta enkä vaatteita.