Siirry sisältöön
Haku

Haasteellinen käyttäytyminen?

Nykyisin käytetään runsaasti haasteellinen-sanaa teksteissä kuin teksteissä.  Se on varsin vaativa sana: sen merkitys on sekä ’vaativa, vaikea, hankala’ että ’kiehtova ja houkutteleva’. Usein tuntuu siltä, että käyttämällä haasteellinen-sanaa piilotetaan vaikea asia: on tilanteita ja asioita, joista ei pystytä puhumaan tai ei haluta puhua ”oikeilla sanoilla”. Saattaa olla myös niin, että ei tiedetä haasteellinen-sanan kaikkia merkitysvivahteita; sen ehkä ajatellaan olevan vain sanojen vaativa, hankala synonyymi hiukan lievennettynä.

Haasteellinen näkyy esimerkiksi raporttien, toimintaohjelmien, pöytäkirjojen ym. teksteissä: liikuntatuntien motivaatioilmasto haasteellinen kehittämiskohde, dementoituvan vanhuksen haasteellinen käyttäytyminen avo- ja laitoshoidossa, haasteellisen oppilaan tai vanhemman kohtaaminen.

Joskus merkitys on niin epäselvä, että siitä on jo todellista haittaa. Työpaikkailmoituksessa haetaan haasteellista johdettavaa mutta jo seuraavana vuonna työntekijä on heitetty joutilaiden joukkoon  – erottamispäätöstä perustellaan sanomalla työntekijää haasteelliseksi. Laumanvartijakoirakin voi olla haasteellinen työntekijä.

Suorastaan loukkaavalta tuntuu otsikko Haasteellinen eläinpelastustehtävä Ylivieskassa. Uutisessa kerrotaan kolmen lietekouruun pudonneen eläimen pelastusyrityksistä; yhtä eläimistä ei saatu pelastettua. Eikö haasteellisen sijasta olisi voinut puhua vaikeasta tai ikävästi päättyneestä eläinpelastustehtävästä, kun jo uutista tehtäessä tiedettiin lopputulos?

Nyt kun on lämpimät ilmat ja kuivat kelit, katse kiinnittyy otsikkoon Onko nakupyörä haasteellinen? Tässä taitaa olla kyseessä sekä vaativa että kiehtova pyörä. Nakupyörä on nimittäin jonkinlainen ”riisuttu” moottoripyörä. Siinä voi olla esimerkiksi madallettu istuin, matala ohjaustanko, ja moottori saattaa olla esillä. Pyörä on usein ajajalle räätälöity.

RAIJA MOILANEN

kesäkuu 2010

Kuukauden kielijutut