Luojan kiitos!

Martti Turtolan viime vuonna ilmestyneessä kirjassa ”Presidentti Konstantin Päts: Viro ja Suomi eri teillä” lainataan Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden Maaherra-runoa: ”Te voiton saitte, teill’ on valta nyt, te minuun tehkää, mitä miellyttää!” Vänrikkinsä tuntevan lukijan huomio kiintyy minuun-muotoon: alkutekstissä on näet minun (”te minun tehkää”). Lainattu suomennos on O. Mannisen, mutta sama minun-muoto on myös Paavo Cajanderin suomennoksessa. Turtolan teoksen "minuun" voi olla painovirhe, mutta kysymys voi olla myös siitä, että oudon tuntuinen minun on tietoisesti tai huomaamatta korvattu toisella muodolla.

Mikä on tämä minun ja mitä se merkitsee? Muoto on niin sanottu datiivigenetiivi. Monissa kielissä, mm. saksassa, esiintyy näet datiivi-niminen sijamuoto, jonka merkitys muistuttaa suomen allatiivin (esimerkiksi minulle, Liisalle) merkitystä. Runon ilmaisu minun tehkää merkitsee siis yksinkertaisesti ’minulle tehkää’. Tutumpia nykypuhujillekin ovat monet kiinteissä sanonnoissa (Luojan kiitos!) ja sananparsissa esiintyvät datiivigenetiivit: anna kättä köyhän miehen, köyhällä on lämmin koura tai ei pyyssä kahden jakaa.

Datiivigenetiivi on kuitenkin tuttu monista nykykielen tavallisista rakenteista, joskaan sen merkitys ei aina vastaa nykykielen allatiivia (-lle): minun on kylmä (’minulla on kylmä’); meidän kävi hyvin; lasten teki mieli makeisia; Liisan tuli jano.

Aina ei ole selvää, onko kyse tavallisesta vai datiivigenetiivistä. Ilmauksessa kylmä kuin ryssän helvetissä useimmat hahmottanevat ryssän-muodon tavalliseksi genetiiviksi ja yhdistävät ryssän helvetin Siperiaan. Tämä tulkinta esiintyy myös Tuntemattomassa sotilaassa, jossa Rahikainen koputtaa kaatuneen venäläisen kypärää kiväärinpiipulla ja sanoo: ”Halloo. Sanohan onko siellä ryssän helevetissä kylymä?” Mahdollista olisi kuitenkin myös tulkita ryssän-muoto datiivigenetiiviksi, jolloin merkitys olisi ’kylmä kuin ryssällä helvetissä’.

Mistä datiivigenetiivi on tullut? Ilmeistä on, että tällainen genetiivin käyttö on varsin vanha ilmiö ja että se aiemmin on ollut yleisempi kuin nykyisin. Tämä näkyy jo sellaisesta kielihistorian kannalta nuoresta aineistosta kuin vanhasta kirjasuomesta, jossa datiivigenetiiviä on käytetty enemmän kuin nykykielessä. Agricola kirjoitti mm.: ”ioka valmistettu on Percheleen ja hänen Engelittens”, nykysuomeksi joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleilleen.

HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 23.9.2003.