
Alexis Stenvall eli Aleksis Kivi (1834–1872) oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Kiven tuotanto on vaikuttanut suomen kieleen ja sen käyttäjiin niin paljon, että häntä pidetään Suomen kansalliskirjailijana. Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää vietetään vuosittain Kiven syntymäpäivänä 10. lokakuuta.
Kiven tuotannosta ja elämänvaiheista on tietoa Kansallisbiografian artikkelissa. Siinä kuvataan kirjailijan taustaa, luonnetta ja tuonaikaista toimintaympäristöä.
Kirjallisuudenhistoriassa Kivi oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija, jonka rooli oli suuri: hän käänsi koko proosamme, draamamme ja lyriikkamme suunnan uudelle uomalle. Siksi hänen loukattu ammattikunniansa – August Ahlqvistin lokaama – oli hänelle lopullinen ennenaikainen hautaan viejä.
Kielinäkökulmia Aleksis Kiveen
Kiven teosten vaikutus suomen kieleen ja kielenkäyttäjiin on mittaamaton. Hän hallitsi suvereenisti monia kaunokirjallisuuden tekstilajeja: runon, romaanin, näytelmän. Kivi otti suomen kielen valtavat varannot omaehtoisen taiteensa käyttöön.
Taikurin tavoin Kivi lumoaa yleisönsä yhä uudestaan. Mutta miten hän sen tekee? Millaista hänen kielensä oikein on? Teemakoosteeseemme ”Aleksis Kivi ja sanomisen tapa – Tilulii, tilulii!” on koottu Kivi-aiheisia kirjoituksia muun muassa Kielikello-lehdestä ja Kotuksen muista materiaaleista.
Aleksis Kiven koottujen teosten proosatekstit ovat luetavissa Kotuksen varhaisnykysuomen korpuksessa. Ne on rakenteellistettu TEI-standardille.
Tie Kiven sydämeen löytyy lähteistä
Kivi tunnetaan erityisesti Seitsemästä veljeksestään (1870, 1873), joka on ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneja. Se julkaistiin aluksi jatkokertomuksena Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) novellivihkoina ja lopulta postuumisti romaanina.

Kirjailijanuransa Kivi aloitti jo hyvin nuorella iällä näytelmien ja runojen parissa. Hänen voidaankin nähdä olleen keskeisimpiä vaikuttajia suomenkielisen teatterin alkuvaiheilla. Kansankuvauksen, historiallisesti keskeisen kotimaisen kirjallisuuden lajin, saralla häntä voidaan pitää keskeisimpänä uranuurtajana.
SKS arkistoineen ja julkaisuineen vaikutti jo Kiven elinaikana, myös hänen uraansa. Kiveen ja hänen tuotantoonsa tutustuvalle SKS on kultaakin kalliimpi.
SKS:n verkkojulkaisussa Tiet lähteisiin on luettavissa muun muassa lyhyt artikkeli Kiven suhteesta kansanperinteeseen. Julkaisun kautta pääsee tutustumaan niin Kiven tuotantoon ja siitä tehtyihin kriittisiin editioihin kuin Aleksis Kiven arkistoonkin.
Arkisto sisältää kirjeitä, käsikirjoituksia, asiakirjoja, piirustuksia ja painotuotteita. Julkaisussa näitä voi lukea ja katsoa alkuperäisaineistoista tuotettuina digitaalisina kuvina, lähes alkuperäisen kaltaisina siis: ”Nyt jokaisen on mahdollista tehdä oma alkuperäisiin lähteisiin perustuva tulkintansa Kivestä. Keskustelu Aleksis Kivestä jatkukoon!”
Kivi murtui, mutta elää
Kiven kohtalo on murheellinen. Hän kuoli 38-vuotiaana vuonna 1872 – yhtäältä kiitettynä, toisaalta kiisteltynä hahmona. Mielen ja kehon sairaudet mursivat Kiven. Kiven väitetyt viimeiset sanat ”minä elän” kuvaavat ikonista kirjailijaa yhä nykyäänkin.
Suomalaisen kirjallisuuden päivän lisäksi Aleksis Kiven nimi ja vaikutus yhteiskunnassamme näkyvät hänen teostensa lisäksi niin paikkojen, koulujen, yhdistysten kuin palkintojenkin nimissä. Onpa Aleksiksen mukaan nimetty myös jännittävä kivi, asteroidi 4181 Kivi. Kiven käyttämä kieli näkyy ja kuuluu aina ruohonjuuritasolta kansakunnan kaapin päälle. Seitsemän veljestä on Raamatun jälkeen siteeratuimpia teoksia kansanedustajien puheenvuoroissa eduskunnassa.
Lukuhaaste ja lukemisen haasteet
Julkisessa keskustelussa nousee lähes päivittäin esiin huoli lukemisen vähenemisestä ja lukutaidon heikkenemisestä. Aleksis Kiveä mukaillen voi kysyä: onko peeveli riivannut sun aivos, ihminen, kun lukeminen ei maistu? Elävä Aleksis Kivi voi tuottaa lukuiloa ja lisätä lukuintoa.

Lukeminen on yhä suosittu harrastus eikä esimerkiksi tilastoissa näkyvä kirjastopalveluiden käytön lasku ole aivan yksiselitteistä. Suomen yleisten kirjastojen tilaston mukaan lainausten kokonaismäärä on laskenut tällä vuosituhannella noin 20 prosenttiyksikköä, mutta esimerkiksi lastenkirjallisuuden puolella on nähty kasvua.
Lukemiseen liittyvät ongelmat juontunevat siitä, että kirjallisuuden kulutus on keskittynyt aiempaa pienemmälle osalle väestöstä. Kirjastojen lainaajamäärien muutos tilastoissa on lainamäärien suhteellista laskua suurempi. Lukemisen määrä vaikuttaa luonnollisesti lukutaitoon, ja hyvä lukutaito puolestaan tukee kaikkea muuta oppimista.
”Hyvä lukutaito on tasa-arvoisen sivistysvaltion perusta”, kirjoittaa Kotuksen johtaja Leena Nissilä taannoisessa kansalliseen lukutaitoon pureutuvassa blogitekstissään. Suomi on perinteisesti ollut lukutaidon kärkimaita, mutta esimerkiksi 15-vuotiaiden osaamisen ja oppimisen avaintaitoja mittaavissa tutkimuksissa erinomaisten lukijoiden määrä on ollut laskussa.
Kotimainen kirjallisuus on tasokasta ja kansainvälisestikin arvostettua, siitä lukutaito ja -into eivät ole kiinni. Suomalaisen kirjallisuuden päivä onkin hyvä hetki pohtia, mitä ja miten itse lukee tai tukee lähimmäisten lukemista. Ehkä joku intoutuu asettamaan itselleen, perheelleen tai kaveriporukalle lukuhaasteen!
Impivaaralaisuus elää!
Kiven veljekset pakenevat sivistystä ja sen vaateita tilansa takamaille, Impivaaraan. Impivaaralaisuus elää väkevästi kielessämme ja kulttuurissamme. Impivaaraan yhdistetään julkisessa keskustelussa useimmiten sellaisia asioita kuin sulkeutuneisuus, syrjään vetäytyminen, omillaan pärjääminen ja itsekseen mököttäminenkin. Mutta impivaaralaisuus voi tarkoittaa muutakin.
Yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa kerrotaan, että kyse on kielen kuvallisesta käytöstä. Impivaaralaisuus viittaa suomalaisten kansalliseen eristyvyyteen, nurkkakuntaisuuteen. Sana otettiin Kielitoimiston sanakirjan edeltäjään Suomen kielen perussanakirjaan vuonna 1996.
Impivaaralaisuuden tulkitseminen yksinomaan nurkkakuntaisuudeksi ei ehkä tee täyttä oikeutta Kiven kertomukselle. Toisenlaisesta tulkinnasta muistuttaa Tuula Uusi-Hallila Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran blogissa. Uusi-Hallilan mukaan tarina Impivaarasta on komea kehitystarina, jos sitä katsotaan Impivaaran isännän Tuomaan näkökulmasta.
Käsitykset impivaaralaisuudesta ovat ilmeisesti myös muuttuneet aikojen saatossa. Tästä saa vihiä tutustumalla vanhoihin lehtijuttuihin.
Satakunnan Kansa -lehdessä julkaistiin 5. toukokuuta 1921 laaja artikkeli ”Sanomalehtiammatti, sen vaatimukset ja sen kehittymisen edellytykset”. Kirjoittaja on nimimerkki ”Vanha sanomalehtimies”. Tekstissä kuvaillaan ylistävään sävyyn, miten veljekset raatavat Impivaarassa ja voittavat vastukset kovalla työllä:
Vuodet vierivät, ja missä ennen oli autio sompisuo, jossa vain kurjet pesiään rakentelivat, siellä seisovat nyt heidän heinätöyrynsä, missä ennen oli hallava korpi, siellä pellossa lainehtii valtainen vilja. −−
Ja tämä työ, tämä korven uudisviljelijän raskas työ vastoinkäymisineen ja myötäkäymisineen veljeksiä jalostaa, heidän näköpiirinsä laajenee ja he huomaavat, että he näkevät heille kotoisaksi käyneen Impivaaran takaa Suomen, isänmaan, näkevät, miten tämä isänmaa on kokoopantu juuri tuollaisista peltotilkuista, niittypaloista ja metsämaista ja kuinka tämän kansan kulttuuri, tämän kansan viljelys, tämän kansan menestymisen ehdot, perustuvat juuri tuollaiseen työhön jota hekin ahertaen ovat tehneet siellä salojen keskellä.
Kirjoittaja kutsuu tällaista uudisraivaajahenkeä ja kulttuurin rakentamista ”impivaaralaishengeksi”. Kirjoituksen perusteella impivaaralaishengessä ei ole painopiste muista eristäytymisessä, vaan eteenpäin menemisessä ja uuden luomisessa sekä peräksiantamattomuudessa. Kirjoittaja edellyttää samanlaista veljesten impivaaralaishenkeä omalta ammattikunnaltaan, ”sanomalehtimiehistöltä”.
Seitsemässä veljeksessä kerrotaan tarina Impivaaran nimen alkuperästä:
SIMEONI. Huhkain tuolla korvessa huutelee, ja hänen huutonsa ei ennusta koskaan hyvää. Ennustaapa tulipaloa, tappeluksia ja murhia niinkuin vanhat ihmiset sanoo.
TUOMAS. Metsässä on huutaminen sillä virkana ja ilman mitään merkitystä.
EERO. Tässä on kylä, Impivaaran turvekattoinen talo.
SIMEONI. Mutta nyt on ennustaja muuttanut sijaa, huutelee tuolla vuoren harjulla. Siellä ennen, niinkuin tarina kertoilee, rukoili ”Kalvea impi” syntejänsä anteeksi, rukoili kaikki yöt niin talvella kuin kesällä.
JUHANI. Hänestäpä on tämä vuori saanut nimensä Impivaara. Kuulin kerran lapsena tuon tarinan, mutta onpa se jo enimmäksi haihtunut mielestäni. Veli Aapo, sinä juttele se meille tässä ikävän yömme vietteeksi.
Aapon tarinasta käy ilmi, että impi on kalpea, koska ”peikko imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti”. Peikko päätti pitää häntä ”ainiaan luonansa uumentojen yössä”. Niin elelee vuosia ”kelmeä, veretön impi vangittuna vuoren kohtuun”. Mutta öisin hän näyttäytyy kuin henkimaailman olento ”äänettömänä rukoilijana vuoren harjulla”.
Nimiarkistosta tulee haulla Impivaara 95 osumaa. Nimi on annettu muun muassa monelle talolle ja tilalle sekä asumukselle, huvilalle, kesämökille, erä- ja metsäkämpälle, huvilapaikalle ja työläisasunnolle. Impivaara voi niin ikään olla vaikkapa töyräs, kangas, mäki, rinne, pelto, kallio tai niitty.
Impivaara on Suomessa käytössä myös sukunimenä. Digi- ja väestötietoviraston mukaan Impivaara on tätä nykyä noin kahdeksankymmenen suomalaisen sukunimi.

Vinkki on julkaistu ensimmäisen kerran 10.10.2024. Siihen on myöhemmin yhdistetty alkujaan 9.10.2020 julkaistu Impivaara-vinkki. Kokonaisuutta on päivitetty 7.10.2025 ja 7.10.2026.